A demi-conscient qu'un oeil rongera l'autreIncessamment d'un relent infectieux,Réveillé par la douleur lancinante,Un corps résigné se supprime en silence.
Au coeur des cités mortesErrent les hommes sans visagesUsant leurs pores cancéreuxContre la foule impassible et les parois d'acier;
Un enfer de ferraille ensanglantéeOù les êtres se perdent et pourrissent;Identiques rognures que l'on jette puis remplaceManquantes pour rien ni personne.
Vasta puolitajuissaan silmä kalvaa toistaJatkuvasti jollakin sairastuttavalla löyhkälläVihlovaan kipuun herännyt, luopunut ruumisTuhoaa itsensä hiljaisuuden vallitessa.
Kuolleiden kaupunkien ytimessäKuljeskelee kasvottomia ihmisiäKulutellen syöpähuokosiaanTaipumatonta tungosta ja terässeiniä vastaan
Semmoinen hurmeisen metalliromun helvettiJonne olennot joutuvat eksyksiin ja mätänevät;Samoja leikkuujätteitä, joita heitetään pois ja sittenVaihdetaan muuhun, eikä mikään tai kukaan kaipaa.