Laulu itsestäni
1. Pölyiseltä kirjahyllyltä
2. Kaikki se suuri sydänosa makaa hiljaa
Satakieli on yhä lukittuna häkkiinSyvä henkäys, jonka vedin myrkyttää yhä keuhkojaniVanha tammi suojelee minua synkkyydeltäOtan aurinkoa sen kuolleilla jäätyneillä lehdillä
Nokoset sydämeni aavekaupungissaHän uneksii tarinahetkestä ja jokiaaveistaMerenneidoista, Whitmaneista ja kyydistäVauhkoista harlekiineista, valtavista leluista
Laulu minusta laulu tarpeeseenRohkean sinfonianSäe itsestäni säe tarpeeseenPuhdassydämisen, joka laulaa minua rauhaan
Kaikki se suuri sydänosa makaa hiljaa ja hitaasti kuoleeKaikki se suuri sydänosa makaa hiljaa enkelin siivellä
Kaikki se suuri sydänosa makaa hiljaaHiljaisessa kärsimyksessäHymyilee kuin pelle kunnes näytös tulee päätökseensäMitä jää encoreenOn se sama kuolleen pojan lauluLaulettuna hiljaisuudessaKaikki se suuri sydänosa makaa hiljaa ja hitaasti kuoleeKaikki se suuri sydänosa makaa hiljaa enkelin siivellä
Keskiyölento Covingtonin metsäänPrinsessa ja pantteri vierelläniNäiden alueiden vuoksi elänAntaisin silti sen kaiken rakastaakseni sinua enemmän
Laulu minusta laulu tarpeeseenrohkean sinfonianSäe itsestäni säe tarpeeseenPuhdassydämisen, joka laulaa minua rauhaan
Kaikki se suuri sydänosa makaa hiljaa ja hitaasti kuolevatKaikki se suuri sydänosa makaa hiljaa enkelin siivellä
Nyt kaikki se suuri sydänosa makaa hiljaaHiljaisessa kärsimyksessäHymyilee kuin pelle kunnes näytös tulee päätökseensäMitä jää encoreenOn se sama kuolleen pojan lauluLaulettuna hiljaisuudessaKaikki se suuri sydänosa makaa hiljaa ja hitaasti kuoleeKaikki se suuri sydänosa makaa hiljaa enkelin siivellä
3. Piano musta
Äänetön sinfoniaOntto teos #1, 2, 3
Joskus taivas on piano mustaPiano musta puhdistavien vesien yllä
Lepäävät huilut, tylsyyden säkeistöRuostuvat avaimet ilman ovia
Joskus sisin on piano mustaPiano musta puhdistavien vesien yllä
Kaikki se suuri sydänosa makaa hiljaa ja hitaasti kuoleeKaikki se suuri sydänosa makaa hiljaa enkelin siivellä
4. Rakkaus
Näen hitaan, yksinkertaisen nuorukaisen kiireisen kadun varrella,Kerjäysastia tärisevässä kädessään.Yrittäen hymyillä mutta tuntien ääretöntä kipua. Kukaan ei huomaa.Minä huomaan, mutta kuljen ohi.
Vanha mies riisuutuu alasti ja suutelee mallinukkea ullakollaan.On puolivaloisaa ja hän itkee.Kun hän lopulta tulee hänen silmänsä ovat kuin vesiputous.
Näen hakatun koiran pistävän hajuisella kujalla. Se yrittää purra minua.Kaikki ylpeys on kadonnut sen villeistä kuolaavista silmistä.Olisipa minulla ylimääräinen jalka.
Äiti vierailee poikansa luona, hymyilee tälle kalterien lävitse.Hän ei ole ikinä rakastanut poikaansa enemmän.
Ylipainoinen tyttö tulee kanssani hissiin.Hienosti pukeutuneena, vihreä perhonen kaulallaan.Kauhean makea hajuvesi kuurouttaa minut.Hän menee yksin illalliselle.Se saa hänet näyttämään entistä kauniimmalta.
Näen mallin kasvot tiiliseinässä.Täydellinen posliinipatsas väkivaltaisen "kaupunki tapon" vieressä (1)Kaupunki, joka palvoo lihaa.
Ensimmäinen asia, jonka ikinä kuulin oli vaeltava mies kertomassa tarinaansaSe olit sinä, ruoho paljaiden jalkojeni allaLeirinuotia sydänyölläTaivaan ja meren taivaallinen mustuus
Se olimme meVaeltamassa sateisilla teillä, haravoimassa kullattuja rantojaHeräämässä uuteen ihmeiden galleriaan joka aamuKylpemässä paikoissa, joita kukaan ei ole ennen nähnytHaaksirikkoutuneena jollekin mattapintaiselle saarellePäällämme vain aallot - kauneuden hienoin puku
Kaiken kuolevaisuuden takana me olemme, keinumme luonnon henkäyksessäElämän alun alku-ilmassaNäky, joka hiljentää taivaan
Haluan matkata sinne minne elämä matkaa,Seuraten sen jatkuvaa johtoaMissä ilma maistuu lumimusiikiltaMissä ruoho tuoksuu vastasyntyneeltä paratiisiltaVastaan ei tulisi yhtäkään ihmistä, ei vierasta, ei tragediaa tai ihastusta (2)Kylpisin aistmuksien maailmassaRakkaus, hyvyys ja yksinkertaisuus(Toisaalta teknologian häiritsemänä ja vangitsemana)
Ajatus perheeni haudoista oli ainoa hetkiKun tapasin kokea todellista rakkauttaSe rakkaus on edellään ääretön,Enhän ikinä tule mieheksi, joka isäni on
Kuinka voit "vain olla itsesi",Kun et tiedä kuka olet?Älä sano enää "tiedän miltä sinusta tuntuu"Kuinka kukaan voisi tietää miltä toisesta tuntuu?
Kuka minä olen tuomitsemaan pappia, kerjäläistä,Huoraa, politiikkoa, väärintekijää?Minä olen, sinä olet, jo kaikki heistä
Rakas lapsi, lopeta työnteko, mene leikkimäänUnohda jokainen sääntöUnessa ei ole pelkoa
Onko tämän lumihiutaleen sisällä kylä?Lapsi kysyi minulta (3)Mikä on meidän kehtolaulumme väri?
En ole ikinä ollut niin lähellä totuutta kuin silloin kunKosketin sen hopeareunusta
Kuolema on voittaja missä tahansa sodassaEi ole mitään jaloa kuolla uskontonsa puolestaMaansa puolestaAatteen puolesta, uskon puolestaToisen ihmisen puolesta, kyllä
Paperi on kuollutta ilman sanojaMuste on joutilaana ilman runoaKoko maailma kuollut ilman tarinoitaIlman rakkautta ja aseistariisuvaa kauneutta
Varomaton realismi maksaa henkiä
Oletko ikinä nähnyt Herran hymyilevän?Kaikki huolenpito maailmastako teki Kauniista surullisen miehen? (4)Miksi yhä kannamme kidutuslaitetta kaulassamme?Oi, kuinka mätä sinun esi-maailmanloppusi onKaikki te raamattu-mustat houkat, jotka elätte painajaismaalla
Näen kaikki nuo tyhjät kehdot ja ihmettelenMuuttuuko ihminen ikinä
Minä myös haluan tulla kunnolliseksi mieslapseksi mutta olen vainSavua ja peilejäSilti antaneena kaiken, voinko olla arvoinen
Ja iäisesti säilyy muutos G:stä Em:ään
Pesem o meni
1. Z zaprašene knjižne police
2. Vsa velika srca negibno leže
Slavček še vedno je zaklenjen v kletkiGlobok vdih mi še zastruplja pljučaStar hrast brani me pred modrinoSonce se kopa na njegovih zmrzlih listih
Lahen spanec v mestu duhov mojega srcaSanja o času za zgodbe in rečnih duhovihO morskih deklicah, o Whitmanu in popotovanjuIzjemnih harlekinih, gromozanskih igračah
Pesem o meni, pesem potrebuvajočPogumne simfonijeVerz o meni, verz potrebuvajočNedolžnega srca, ki uspava me v mir
Vsa velika srca negibno leže, počasno umirajoVsa velika srca negibno leže na krilih angela
Vsa velika srca negibno ležeV tihih mukahKot klovn smejoč se do konca predstaveKar ostaja za bísJe ista stara pesem mrtvega fantaZapeta v tišiniVsa velika srca negibno leže, počasno umirajoVsa velika srca negibno leže na krilih angela
Polnočni let v Covingtonov gozdOb meni princesa in panterTo so Območja za katera živimVse bi jim dal, da globlje bi ljubil te
Pesem o meni, pesem potrebuvajočPogumne simfonijeVerz o meni, verz potrebuvajočNedolžnega srca, ki uspava me v mir
Vsa velika srca negibno leže, počasno umirajoVsa velika srca negibno leže na krilih angela
Vsa velika srca zdaj negibno ležeV tihih mukahKot klovn smejoč se do konca predstaveKar ostaja za bísJe ista stara pesem mrtvega fantaZapeta v tišiniVsa velika srca negibno leže, počasno umirajoVsa velika srca negibno leže na krilih angela
3. Klavirska črnina
Tiha simfonijaVotli opus #1,2,3
Včasih nebo je klavirsko črnoKlavirsko črno nad izpirajočimi vodami
Počivajoče piščali, verzi dolgočasjaRjaveči kjuči brez vrat
Včasih notranje je klavirsko črnoKlavirsko črno nad izpirajočimi vodami
Vsa velika srca negibno leže, počasno umirajoVsa velika srca negibno leže na krilih angela
4. Ljubezen
Ob robu živahne ulice vidim počasnega, preprostega mladcaz prosajočo skledo ki drži jo v tresajoči roki.Skuša se smejati a neskončno trpi. Nihče ne opazi.Jaz to vidim, a grem mimo.
Starec se v kleti sleče pred modelno lutko in jo poljubi.Prostor je na pol osvetjen in on v solzah.Ko se kaskadnih oči končno sprazni.
V ostro ozki ulici opazim pretepenega psa. Poskuša me ugrizti.Ves ponos zapustil je njegove divje objokane oči.Ko bi mu le lahko podaril svojo nogo.
Mati obišči svojega sina, nasmehne se mu skoz' rešetke.Nikdar ga ni bolj ljubila.
Obilna puca z mano vstopi v dvigalo.V modni obleki, urejena, z zelenim metuljem na vratu.Grozno sladek parfum me presuneNamenjena je k večerji, sama.To jo dela le še lepšo.
Vidim obraz modela na opečnati steni.Kip porcelanaste popolnosti ob nasilnem umoru mesta.Mesta ki poveličuje meso.
Prva stvar ki sem jo kdajkoli slišal je bil potepuh, ki pripovedoval je svojo zgodbo.Bila si ti, trava pod mojimi golimi nogamiKres sredi trdne nočiNebesna črnina neba in morja
Bili smo miPotepajoč se po deževnih stezah, prečesevajoč pozlačene plažeVsako jutro prebuvajoč se v novo galerijo čudesKopajoč se v krajih, ki nihče jih nikdar prej ni videl.Brodolomci na nekem matirano obarvanem otokuObdani v nič drugaga kot surf - najboljšo tkanino lepote
Preko vse smrtnosti smo, nihajoč v dihu naraveV zgodnem zraku zore življenjaPrizor ki utišal bo nebesa
Hočem tja, kamor potuje živjenjeSlediti njegovem stalnem vodenjuKjer ima zrak okus po snežni glasbiKjer trava diši po sveže-rojen RajSrečal ne bi nikogar, nobenega neznanca, nobene tragedije in vnebovzetjaKopal bi se v svetu senzacijLubezni, dobrote in preprostosti(Ko oskrunjen in ukleščen sem s tehnologijo)
Misel na družinski grob bil je edini trenutek,ko doživel sem pravo ljubezenTa ljubezen ostaja neskončna,saj nikdar ne bom postal moj oče
Kako si lahko "to kar si"Ko pa ne veš kdo si?Nehaj govoriti "Vem kako ti je"Kako lahko kdorkoli pozna počutje drugih?
Kdo sem jaz, da sodil bi svečeniku, prosaču,vlačugi, politiku, hudodelcu?Jaz in ti, sva že vsa od njih
Ljubo dete, prenehaj z delom, pojdi se igratPozabi na vsa pravilaV sanjah ni nobenega strahu
Je v tej snežinki vas?Otrok me vprašal jeKakšne barve je naša uspavanka?
Nikoli nisem bil tako blizu resnici, kot takratko dotaknil sem se v njej dobrega
Smrt je zmagovalka vseh vojnNič častnega v smrti za svojo veroZa svojo domovinoZa ideologijo, za upanjeZa sočloveka, da
Papir je mrtev brez besedČrnilo prazno brez pesmiVes svet mrtev brez zgodbBrez ljubezni in razorožitvenih lepot
Nepremišljen realizem stane duš
Si kdaj uvidel Gospod nasmeh?Je vsa njegova skrb za svet opelšala žalostnika?Čemu okol vratov še vedno nosimo napravo mučenja?Oh, kako je gnila vaša pred-apokalipsaVsi vi bibljisko-očrnjeni bedaki, živeči na tleh nočne more
Vidim vse te prazne zibelke in se sprašujemče se bo človek kdaj spremenil
Tudi jaz želim biti spodoben po srcu mladenič,a vse kar sem je le utvaraVseeno glede na vse, naj bom vreden
In tam za vedno ostaja sprememba od G k E-molu