Aaveissa vainko olet mun
Valkeat kesäyöt, valkeat vedet kaarisilloinkutsuvat kaislikot, kutsuvat kaarituet illoinIltamme saa kuin usva uuteen lumpeen kukkaanvaroenja meidät kuin maisema maalataan
Vaienneet muut, vaienneet valovuotein matkatvalvovat puut, riippuvat koivut, lakkalatvatPäällemme käydensallien vain kuutamon täydenkuin varoenja maisema se meistä kauas katoaa
Ei soisi tämän koskaan päättyvänEi soisi kellot murhenäytelmän,ellen taas silmiäni avaa päällä peilin rikotunAaveissa vainko olet mun
Hiljainen kesäyö hiljalleen käyden veden selkääMinä tiedän sen, ajatus jota kaikki pelkääettä kaartuis' koivut ei, ei usva koskis' lumpeen kukkaanse mikä meidät pakottaa jälleen silmät avaamaan
Ei jaksa aamu nousta alta kylmän öljylampunviritellen vilun jousta kulkee kukin yötään yksinään
Ei soisi tämän koskaan päättyvänEi soisi kellot murhenäytelmän,ellen taas silmiäni avaa päällä peilin rikotunAaveissa vainko olet mun
Ei soisi tämän koskaan päättyvänEi soisi kellot murhenäytelmän,ellen taas silmiäni avaa päällä peilin rikotunAaveissa vainko olet mun