Ensimmäinen saattaja
Aika kulkee ohitsemme kohauttaen olkiaanseinänvierustalle jäämme varjoon lepäämäänmatka aina taitettuna tuntuu lyhyemmältäkuinka pitkä olikaan se kesken taivaltaan
Satamiksi nimittäisin joitain rauhan päiviäjolloin saatoin nähdä miltei kaiken hyvänävälissä on myrskyävät meret, vuoret aaltojenvaahtopärskeet, kangastukset, hetket hulluuden
Moni syöksyi kohtaloonsamoni seisoviltaan sortui:;moni väsyi, luovuttine jatkoi, jotka kesti:;
Jos sattumaa on kaikki monin mutkineenjos kulkueemme houkan houre onei siinä syytä jäädä oottaan eteiseenvaan aihe kunnon kilpataisteloniltapäivän auringossa vuoret siintää hopeaalaaksot kultaa kimaltaa ja joki heliseevaipuu kevyt kätesi ja muisti vaeltaayli kaiken annetun, palasi hurjaa maailmaa
Moni syöksyi kohtaloonsa...moni väsyi, luovuttine jatkoi, jotka kesti