Imellom buskene vi stirretPå de som minnet om andre tiderOg fortalte at håpet var borteFor alltid...Vi hørte alvesang og vannSom sildretDet som en gang var er nu borteAlt blodet...All lengsel og sorg som HersketOg de følelser som kunneRøresEr vekk...For alltid...Vi døde ikke...Vi har aldri levd
Ανάμεσα από τους θάμνους κοιτούσαμε εκείνουςΠου μας θύμιζαν άλλες εποχέςκαι έλεγαν οτι όλη η ελπίδα χάθηκεγια πάνταΑκούσαμε τραγούδι ξωτικών και νερό πού έρρεεΑυτό που κάποτε ήταν έχει πλέον χαθείΌλο το αίμα...Όλη η επιθυμία και η θλίψη που κυριαρχούσεκαι τα συναισθήματα που θα μπορούσαμε να αισθανθούμεΧάθηκαν..Για πάντα...Ποτέ δεν ζήσαμε
Pensaiden välistä me tuijotimmeNiitä jotka muistivat toisia aikojaJa kertoivat että toivo on mennytIkuisesti…Kuulimme keijujen laulua ja vedenJoka tihkui.Se mikä kerran oli on nyt poissaKaikki veri…Kaikki kaipaus ja suru joka vallitsiJa ne tunteet jotka voisivatKoskeaOvat kaukanaIkuisesti…Me emme kuolleet…Me emme koskaan eläneet.