He istuivat puiston penkillä
He istuivat yhdessäpuistonpenkilläkatsoen kaunistalokakuun väreissä kylpevääiltaa viileää
ja he keskustelivat jostainhänen poskelleen valui kyynelmenin lähemmäksi jotta kuulisin
olen odottanut niin kauanolen ollut niin eksyksissäkuin loputon suo, jonka läpi ajelehdin
hän sanoiolen aina surullinentoiselle kuulunmutta sinua aattelenolen aina surullinen
nyt he istuivat yhdessä puistonpenkillävuosikausia toinen toistansa turhaan olivat he etsineet
he olivat kohdanneet sattumaltahän oli tuntenut kun jalkojen altakatosi maa eikä mikään palaisi ennalleen
hän sanoiolen aina surullinentoiselle kuulun mutta sinua aattelenolen aina surullinen
He istuivat yhdessäpuistonpenkilläkatsoen kaunistalokakuun väreissä kylpevääiltaa viileää
olen aina surullinentoiselle kuulun mutta sua aattelenolen aina surullinenolen aina surullinenolen aina surullinen