Kaaoksen keskellä
En tuntenut eilen sinuaNyt mielessä oot ja olemassaEn edes uneksinut että vielä voisinNäin tuntea mut samalla mua pelottaaEttä mä hukun kuitenkin
Miks aina epäilen ja pelkään?Kunpa voisin sen paremmin ymmärtääMä olen tottunut, oppinut yksin olemaanAamukahvin hiljaisuudessa juomaanOvia sulkemaan
En kestä ajatusta kivustaEnkä ketään tahtois kaivataEilen kaikki oli selkeetä ja helppooAsioilla oli paikat ja järjestysNyt kaaoksen keskellä seison
Miks aina epäilen ja pelkään?Kunpa voisin sen paremmin ymmärtääMä olen tottunut, oppinut yksin olemaanAamukahvin hiljaisuudessa juomaanOvia sulkemaan
Ajatus, taas se karkaaEi uni tuuNälkä, mitä se on?Aika hidastuuMä hengitänSisään, ulos, rauhoitun
Monimutkaisen voi yksinkertaistaaRutiinit, luojan kiitos ne pelastaaMä hengitän mut ajatus harhautuu
Järjessä roikun vielä kiinniPelkään miten käy jos päästän irtiMä olen tottunut, oppinut yksin olemaanTunteilta tilaa koittanut kutistaaNyt en mitään hallitsekaan