Tuonelan koivut
Hukun tämän tien tyhjyyteenkeskelle korkeiden talojenjotka kohoavat taivaisiinkoteina Jumalan kuvienjotka joivat nuoruuden lähteestärakensivat onnelanmut eivät löytäneet ihmistä sieltälöysivät pitkän, piinallisen kuoleman
Vierii kyynel, vierii toinen, vieriisilmistä vesi veden jälkeenrinnoilta helmoille, helmoiltajoeksi ja joesta järveenjärvi syvä kuin synkin suru onmusta kuin yötaivas pimeäTuonelan koivut, lehdettömätkuiskivat meidän kahden nimeä
Tuntematonta maisemaa kuljenteen matkaa toivoenväsyneenä jään lepäämäänkatveeseen Tuonelan koivujensanoisit jotain, tekisit jotainjotta herätä saisinjotta Tuonen teiltä, sen vainioiltasaisin elämäni takaisin