Nummela
Nämä kadut kaupungin,huvilat ja puutarhatKävelytän koiraa ja mieleen palaavuodet parhaimmatTuosta ojasta me silloinfillareita naarattiinJälkeen vedonlyönninjossa jälleen hulluus punnittiin
Koulussa kavereidenkanssa me tytöt jaettiinNe kiljui välitunneilla kunniitä takaa ajettiinJa kun faijan bändi soittivein kaikki katsomaanKuunnellessain tunsin poltteen- mun piti päästä soittamaan
Mun täytyy kävellä näinMun täytyy kävellä näinKun jotain herää sisälläin
Minä olin kahdentoistakun me maallemuutettiin ja vainvuotta vanhempana katsoinkun faijaa haudattiinMutsille jäi neljä lasta,uusi talo velkoineenMutta jotenkin se selvis- elämä alkoi uudelleen
Me silloin kavereidenkanssa tämä puistovallattiin meidänmopot kulki kahtasataa,tuon sillan kaiteillakäveltiin ja me tiedettiinmiten koko kylänkatuvalot saa sammumaanAloin kirjoitella lauluja,ne käsittelivät kuolemaa
Mun täytyy kävellä näinMun täytyy kävellä näinKun jotain herää sisälläin
Löysin elämäni naisen jame yhteen muutettiinOlin kakskytviis kun sanoin:"Please, eikö mentäis naimisiin?"Nyt meil on omakotitalo,vaimo työkseen opettaaMinä nukun päivät ja valvon yöt- nää biisit pitää kirjoittaa
Koiran kanssa joskusmyöhään harjulle me kiivetäänJa sieltä käsin katsellaannukkuvaa NummelaaJa mä kelaan että kaikkitaitaa olla kohdallaanMä taidan kuulua tänne...
Mun täytyy kävellä näinMun täytyy kävellä näinKun jotain herää sisälläin