Merimiehen vaimo
Hän ei voinut itselleen mitäänKatkeruuden siemen sai itääTeki pesän rintaan jonnekinKun ei käynyt koskaan koulujaTeki sitten paljon lapsiaYhtä monta kuin varpaitaankin
Aina sydän lyyhistyiKun lähdön hetki jälleen lähestyiMutta heikot vain tunteitaan näyttääLaitureilla heiluttaaKaikki joiden osa on odottaa
Laiva miestä vei, ja vaahtopäätKauas täältä pois ja lämpimäänVaimo jäi ja kaitsi lapsiaanVuodet kasvoihin söi polkujaan
Hän ei aina ollut tällainenVihainen ja vanhanaikainenEnää puhuu yksin seinilleRistipistotaulut tuijottaaKun hän selaa postikorttejaanLapset eivät koskaan vieraile
Vaikka rannalle taas jääSe pyhä viha rintaa lämmittääMiten siitä vuodet menneet onkaanKun laiturille lapset veiJa laiva tuli, mies tullutkaan ei
SeurahuoneellaKirkkaansinisessä mekossaanLaittanut tunnin hiuksiaan onUllakkohuoneessaanMies kauan katsooLuokse kävelee ja pyytää tanssimaanSanoo että illan jokaisen tanssinHän vain yksin saa
Poskin punaisin hän puistaa päätäänJoka sanan painaa mieleensäOn empiväinenMies taas vahva, päättäväinenOttaa mitä huvittaaJa nyt hän tytön haluaaElämä on laulun haaveuntaMerten prinssi ja valtakuntaOrkesteri soittaaViulu ei voi enää kauniimmin vaietaOttein lujin mies tanssittaaHuolehtii, eikä päästä koskaanKäsissä on vielä voima, tuntoVanhuus kaukainen sairaus outo