Leskiäidin tyttäret
Pelloilla hiljaa yhä liikkuvat linnut.Kaikki onkin kynnetty turhaan.Luulin, että kuolisin tänne.Vaikein onkin vielä jatkaa.
Häviäisin sittenkin, jos nyt luovuttaisin -tämän kaiken loppuun vien,ja se olkoon lohtuni viimeinen.
Vaiettu oikeus:otit armosi itse.Tiedä, etten kertonut mistään. Koskaan.Kivi kasvoi mun rintaan.Hauta on jo luotu umpeen.
Ja nyt, kun ikuisuuden jälkeentänne on pakko palata,kaikki näyttää pienemmältäja koivusta keinu puuttuu.
Päästä lähtemään,auta lentämään,vielä menisin taivaan taakseja kauas sinne jään.
Pihlajat on paikoillaan.Ikkunasta katsoin tähtiä ja toivoin pääsevänikauas pois niiden luo– on myöhäistä pyytää niin.
On myöhäistä pyytää niin.
Jotenkin ovat silmätkinvanhat jo aikaisin.Joku muka pimeään kietoutuu,tahtoisi varjoihin;minä vaihtaisin kaiken pois,raskas on kivi kantaa.Vedenselät puhuisivat aamuisin,kuinka on kaunis maa.